Simo, pieni kimo poni Mäntsälän ratsastuskoulussa. Hieno poni, monien suosikki. Ihanan tasaiset askellajit,ihana luonne.
Simolla ratsastin ensimmäisen kerran Mäntsälän ratsastuskoululla, kun vanhempani oli maksaneet minulle ja siskolleni talutustunnin. Poniin ihastuin heti ja puhuin ponista ehkä vuoden, kuinka sillä sain ratsastaa ja sitä harjata. Olin ehkä ensimmäisellä luokalla, tai en välttämättä edes sillä, pienintä muistikuvaakaan ei ole.
 |
| Simo |
Aloitin Mänrassa vuonna 2009, ensimmäinen tunti ja ponina Simo. Menin tunneilla usein Simolla, Simo oli aina se ykkönen. Ensimmäistä kertaa ravasin ja laukkasinkin juuri Simolla. Kunnes tulee se jokaisen hevostytön painajainen, poni myydään. Siskoni ja mummini vitsailivat kuinka Simoa ei enää ole ja se on myyty. Tallille päästyämme, listoissa luki Simo. Sehän tarkotti ettei sitä ole myyty. Etsin jokaisesta tarhasta, mutta kokoajan mielessäni pyöri. "Se on täällä jossain, pakko olla. Eihän listoissa voi lukea Simoa jos se ei enää tallilla ole" Mentiin sitten kysymään ratsastuksenopettajalta missä Simo olisi ja hänkään ei tiennyt. Hän kysyi tallin omistajalta joka sanoi, että Simo on lähtenyt pari tuntia sitten uuteen kotiin. Tuntui kun pimeys olisi vain laskenut ylleni. Sain tunnille sitten Roosa ponin. Roosa oli toinen lemppareistani. Roosaa harjaamassa en tiedä mikä muhun meni, mutta kumminkin, aloin itkemään ja en halunnut enää ratsastaa. Seuraavalla viikolla ajattelin, että menen tunnille sain kenet sain. Ponina oli Olli. En halunnut varustaa Ollia, koska pelkäsin sitä. Tunnille päästyäni opettajana ei ollut Anita, vaan ihminen jota vihasin tallilla yli kaiken! Menin Ollin selkään ja tehtiin pysähdyksiä alkutunnista. Olli ei olisi halunnut pysähtyä ja itse pelkäsin sitä siksi. Opettajakin vaan raivosi "nyt pysäytä se hevonen!!" Olli nousi kai ihan vähän, ehkä 5cm pystyyn, tai ei sitä edes pystyyn nousemiseksi voisi laskea. Aloin itkemään ja halusin lopettaa tunnin, opettaja ei antanut minun lopettaa. Eka itse halusi tulla taluttamaan, kun tuntee hevosen niin paljon paremmin, mutta itse halusin äitini, joten äitini tuli sitten mua taluttamaan. Tunnin jälkeen lopetin ratsastukseni kokonaan. Joskus ehkä vuoden päästä menin Jatilaan ratsastusleirille, jossa menin vain shetlanninponeilla, koska isoja hevosia pelkäsin. Sen jälkeen tapasin Kjarnin johon pystyin luottamaan, Ninan opetuksella meilläkin tuli paljon yhteisiä maastolenkkejä ja aina oli mukavaa, kunnes Kjarni kuoli. Luottoa hevosiin oli tullut vähän, hyvinhyvin vähän. Sen jälkeen aloitin ratsastuksen Jatilan tallilla, jolloin luottoa kertyi huimasti. Vaikka meninkin perus helpoilla alkeisponeilla, ei se mua yhtään haitannut. Sen jälkeen Fantsu tuli kuvioihin ja nyt voin sanoa, ettei ratsastuskammosta ole jälkeäkään! :)
 |
| Kjarni |
 |
| Fantsu |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti